Videomainonta siirtyy mobiiliin

Videomainontaa rummutetaan tällä hetkellä paljon, ja sen puhutaan olevan ”tehokas ja edullinen” tapa tavoittaa asiakkaat. Kuten tiedetään, television huomioarvo on laskenut tasaisesti vuodesta 2006 ja vastaavasti esim. Youtube tavoittaa jo 2,2 miljoonaa suomalaista viikoittain ja päivittäinkin sen kautta voi tavoittaa 1,2 miljoonaa ihmistä. Youtuben lisäksi on toki myös monia muitakin videomainonnan kanavia, virallisia nettitelevisioita, ohjelmallisen ostamisen kanavia sekä esim. Facebookin videomainontaratkaisut. Selvää on kuitenkin, että verkossa tapahtuvaan videomainontaan pääsee todella helposti mukaan, ja sen voi käytännössä käynnistää kokonaan itsepalveluna, syöttämällä vain maksukortin tiedot esim. Googlen tai Facebookin mainostileille. Houkuttelevaa, eikö totta? Jos verrataan televisiomainontaan, kuinka huikeaa on, että ilman mainospaikkojen varailua, yhteyshenkilöiden kontaktointia ja sopimusten laadintaa voin kuvata tänään videon, käsitellä sen, lisätä sen sekä Youtubeen että Facebookiin ja aloittaa mainonnan. No, ei kylläkään ihan samana päivänä, toki Google ja Facebook haluaa tarkistaa, mitä videota olitkaan heidän palveluunsa syöttämässä. Tämä nopeus, joustavuus ja alhainen minimibudjetti mahdollistavat todella hyvin kokeilun ja testauksen, kun pienellä kustannuksella päästään tekemään mainontaa, jonka tuloksia on taas analytiikan keinoin mahdollista mitata ja myös toimia välittömästi saatujen tulosten mukaan.

Mistä videomainonnassa sitten maksetaan?

Jos katsotaan tarkemmin esimerkiksi Youtuben mainostusratkaisuja, Googlella on käytössä ”Trueview”-niminen mainostusmuoto, jossa nimensä mukaisesti maksetaan vain oikeista näytöistä, eli Youtuben katselija voi valita 5 sekunnin jälkeen, ohittaako hän vai katsooko hän mainoksen. Mikäli mainos ohitetaan, maksuakaan ei mainostajalle tule. Viime aikoina on ollut paljon puhetta mainosten todellisesta näkymisestä (nk. viewability), joka on ollut ongelma myös perinteisessä bannerimainonnassa. Google on kuitenkin tehnyt paljon tutkimusta ja mittausta aiheesta ja viimeisimpien ”Think with Google” -julkaisujen mukaan Youtuben mainokset saisivat merkittävästi parempia näkyvyyslukuja kuin verkon muut videomainokset. Tutkimus on kuitenkin globaali ja vaihtelua eri maiden välillä näkyy paljon, joten koska Suomea ei tutkimustuloksissa näy, voidaan vain olettaa että tutkimustulokset olisivat samansuuntaisia myös Suomessa. Lisää kiinnostavaa tietoa aiheesta thinkwithgoogle.com/viewability. Tutkimustuloksissa näkyi myös se, että mobiilissa ”viewability” oli korkeampi kuin desktop-laitteilla, mikä tukee osaltaan päätöstä panostaa mobiilivideomainontaan.

Facebookissa videoiden näytöstä maksetaan per näyttö, ja videot ilmestyvät käyttäjän uutisvirtaan, jossa ne kilpailevat paikasta muiden julkaisujen kanssa. Sekä Facebook että Google tarjoavat myös tarkempaa tietoa siitä, miten käyttäjät katsoivat videota, missä kohtaa poistuivat, jne. Tätä tietoa on ensiarvoisen tärkeää käyttää videoiden sisältöä mietittäessä ja optimoitaessa. Tästä päästäänkin tämän postauksen tärkeimpään osioon, eli videomainonnan siirtymisestä mobiiliin.

Miksi mobiilissa kannattaa näkyä videomainonnalla

Googlen mukaan kaikista Youtubessa katsotuista minuuteista jo 40% tapahtuu älypuhelimilla. Erityisesti nuoremman kohderyhmän tavoittamiseen se on omiaan, huikeat 98% 18-34-vuotiaista ilmoitti katsovansa päivittäin videosisältöä puhelimellaan. Älypuhelinten käyttäjät ovat myös innokkaampia mainosten katselijoita – Googlen tutkimusten mukaan n. 1,4-kertaisesti. Googlen suorittamien tutkimusten mukaan älypuhelinten käyttäjät myös 2 kertaa todennäköisemmin tuntevat henkilökohtaisen yhteyden brändin kanssa, joka mainostaa älypuhelimessa. Älypuhelin on erittäin tärkeässä osassa myös ostopäätöksiä, näyttäväthän tutkimukset, että yksi kolmesta kivijalkamyymälän ostajasta katsoo vastaukset kysymykseensä mieluummin älypuhelimestaan kuin myymälän henkilökunnalta.

Miten näkyä mobiilissa

On helppo sanoa, että videomainonta verkossa ja mobiilimainonta erityisesti kaipaavat aivan omanlaistaan otetta videoiden tekoon. Kaikki lienevät samaa mieltä, että televisiomainonnan siirtäminen sellaisenaan verkkoon on hyvän mediakanavan haaskausta. Tästä herää kuitenkin kysymys siitä, miten sitten videot kannattaa tehdä/leikata, jotta verkossa tapahtuvasta videomainonnasta saisi parhaiten tuloksia. Samat lainalaisuudethan toki toimivat kuin missä tahansa muussakin mainonnassa, mainoksen pitää koskettaa, jäädä mieleen ja tuottaa tuloksia. Youtubessa on tietenkin vielä kohtalokas 5 sekunnin maaginen raja, missä ajassa katselija pitää saada vakuutettua, että mainos kannattaa katsoa loppuun. Mobiilissa vielä mainoskoko on pienentynyt älypuhelimen ruudulle, mikä tuo vielä oman haasteensa mainontaan. Menestystarinoita kirjoitetaan meillä ja muilla parhaillaan, mutta erittäin hyvän konkreettisen esimerkin on antanut Think with Google casessaan ”Mobile Video Advertising: Making Unskippable Ads”, jossa käydään läpi, miten mainoksen uudelleensuunnittelu ja -leikkaus tuottaa hyvin erilaisia tuloksia.

Tehdäänkö sinunkin videostasi menestystarina?

Meiltä löytyy saman katon alta asiantuntemusta videomainonnan suunnitteluun, toteutukseen, mainontaan ja tulosten analysointiin. Liitetäänkö sinun yrityksesi myös videomainonnan menestykseen ja nousuun ja kasvatetaan myyntiä ja brändin tunnettuutta?

— Laura Kari // Digital Marketing // Web Specialist

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä tällä lomakkeella:

Piditkö? Kerro myös muille.

Samankaltaiset artikkelit