Alkoholilaki uudistuu – mikä muuttuu 2018?

Me KMG Turussa olemme tehneet historiassamme mainontaa ravintoloille, yökerhoille, baareille ja muille ”alkoholialan ammattilaisille” jo kohta 19 vuoden ajan. Tänä aikana on tapahtunut paljon. Markat ovat vaihtuneet Euroiksi, verotusta on säädetty vuoroin alas ja vuoroin ylös, ja mainonnan sääntely on muuttunut merkittävästi politiikan tuulensuuntien mukaan. Nykyinen laki on koettu alusta saakka holhoukseksi ja ”kieltolaiksi” alan ammattilaisten näkökulmasta, jolla on lähinnä edistetty matkustajatuontia ja yksityisen kulutuksen osuutta, ja samalla baarissa nautittujen tuoppien, drinkkien ja viinilasillisten osuus on koko ajan pudonnut. Monta vuotta tästä asiasta ovat erinäiset ryhmät ja kansanedustajat pitäneet meteliä, ja nyt, vihdoin ja viimein on eduskunta pitkän vatvomisen ja edestakaisin pallottelun jälkeen saanut päätetyksi alkoholilainsäädännön uudistamisesta. Hurraa!

Uudistus on sikäli merkittävä, että se vaikuttaa melkein kuin kieltolain purkamiselta. Uudistuksella siirrymme lainsäädännössä (kulutustottumuksissahan tämä on jo tapahtunut!) lähemmäs eurooppalaisia kollegoitamme. Nelosolut, se oikea lonkero ja limuviinat tulevat kauppojen hyllyille, mutta mitä muuta muuttuu? Tässä pähkinänkuoressa tärkeimmät muutokset mainonnan näkökulmasta esimerkiksi ravintoloitsijoille:

1. Happy Hour -mainonta sallitaan taas
1.1.2018* alkaen palataan taas ”vanhaan hyvään aikaan”, jolloin asiakkaita voidaan houkutella nauttimaan tuoppi huurteista valvottuihin anniskelutiloihin tiettynä kellonaikana. Esimerkiksi ”Iso III klo 18-20 3 €” ei ole ollut sallittua nykyisen lainsäädännön aikana, mutta nyt tämä muuttuu. Alkoholi on kansanterveydenkin kannalta järkevämpää nauttia valvotusti, kuin kotisohvalla. Ja kenties tässä on myös ravintoloitsijoille myös tuhannen taalan paikka hankkia lisämyyntiä niihin hiljaisiin ajankohtiin, tai saada väki aikaisemmin etkoilta yökerhoihin.

2. Väkevien alkoholituotteiden piilottelu loppuu
Valmistajilla ja tukkureilla, samoin kuin ravintoloilla on lupa julkaista tuoteluettelonsa ja hintansa kokonaisuudessaan, myös Internetissä!

3. Ravintoloille oikeus ulosmyyntiin
Tuoppi kotiinviemisiksi? Onnistuu. Uuden lain myötä ravintolasta voidaan myydä ulos yhtä vahvoja alkoholijuomia kuin kaupastakin!

4. Pienpanimoille oikeus ulosmyyntiin
Jopa 12% tuotteita voidaan myydä mukaan suoraan kuluttajille

5. Vapaat aukioloajat
Ravintolat voivat jatkossa itse päättää omista aukioloistaan. Anniskelua saa jatkaa aamuneljään saakka, eikä erillisiä jatkoaikalupia yms enää tarvita.

6. Vapaat tilaukset ravintolassa
Vanhan lain mukaan maksimiannoskoko väkevissä on 4cl ja juomia saa myydä vain yhden annoksen kerrallaan. Tämä mörkö poistuu ja mm. Long Island Ice Tean saa jatkossa tehdä niin kuin se pitää. Myös ”prikallinen” shotteja on jatkossa myös lain mukaan sallittua.

Ravintoloitsija, ota kaikki irti uudesta laista! Me KMG:llä olemme tehneet Happy Hour – ja muuta ravintola-alan mainontaa jo ennen nyt poistuvaa kieltolakia. Olemme tehneet sitä itse asiassa jo markka-aikana. Kokemusta siis löytyy.

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
* kirjoitushetkellä laki on vielä vahvistamatta

Piditkö? Kerro myös muille.

Samankaltaiset artikkelit